History (in Finnish)
Arvoisat asiakkaamme!
On kulunut yli kuusikymmentä vuotta siitä, kun ensimmäinen Ampersin linja-auto nähtiin läntisen Uudenmaan maanteillä vuonna 1943. Toiminta alkoi vaatimattomasti ja varmaan jo silloin löytyi myös pahanilmanlintuja ennustamaan yritykselle nopeaa loppua. Huolimatta käynnissä olleesta sodasta, jonka lopputulosta ei kukaan tiennyt, tuntui isälläni olleen päättäväinen ja voimakas luottamus valoisampaan tulevaisuuteen. Ja koittihan se, myös yhtiöllemme, mutta ei ilman määrätietoista työtä.
Tänään elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Tämä koskee myös meidän alaamme, kun päivittäisen linjaliikenteen merkitys koko ajan pienenee. Tämä asettaa yhtiöllemme uusia haasteita. Viime vuosina olemme taloudellisesti sijoittaneet verrattain paljon tilausliikenteen kehittämiseen, joka on saanut aiempaa keskeisemmän sijan toiminnassamme. Kilpailu on kovaa, ja sekä kalustoon että palveluun kohdistuu korkeat laatuvaatimukset, mutta me emme ole koskaan pelänneet uusia haasteita. Ne kuuluvat osana toimialaamme.
Juhlavuotta vietämme työn parissa. Haluamme kertoa yrityksestämme tässä vaatimattomassa julkaisussa, joka on omistettu asiakkaillemme; se on samalla lämmin kiitos Teille kaikille, niin yrityksille kuin yksityisille matkustajille, vuosien varrella meille osoittamastanne luottamuksesta. Olemme olemassa palvellaksemme Teitä ja toivomme tulevaisuudessakin molemmin puoleista luottamuksellista ja hyvää yhteistyötä.
Henkilökunnalle, myös eläkkeellä oleville, haluamme esittää yrityksen lämpimät kiitokset panoksestanne Ampersin hyväksi.
Puukaasusta Dieseliin
KERTOMUS VOLTER AMPERIN LINJA-AUTOYRITYKSESTÄ POHJASSA alkaa kesäkuussa 1943, keskellä jatkosotaa, kun silloinen kuorma-autoilija Volter Amper yhdessä vuokra-autoilija Einar Björklöfin kanssa ostaa liikennöitsijä Erikssonilta 19-paikkaisen, käytetyn Ford linja-auton.
Paljon myöhemmin tehdyssä lehtihaastattelussa Volter Amper kertoo kaupasta:
“Auto mytiin meille, koska se oli loppuunajettu. Kaupan yhteydessä saimme
Fiskars-Tenhola-Tammisaari liikennereitin, joka silloin ajettiin kerran päivässä.
Auto kävi puukaasulla ja varaosien saanti oli kovan työn takana”.
Toinenkin tärkeä tapahtuma tulee muistaa. Saman vuoden maaliskuussa oli Amperin perheeseen tullut poika, Kurt, jonka ensimmäisiä muistoja on istuminen isän sylissä Ford linja-autossa.
Tarmokas yrittäjä, linja-auto, liikennelupa ja poika ovat tärkeät osatekijät tässä kertomuksessa.
———————————————-
VOLTER AMPER syntyi 7. heinäkuuta 1910. Hän muutti kuusivuotiaana vanhempineen ja sisaruksineen Pehrsböleen, jossa asui loppuelämänsä. Isä oli teurastaja sekä lihakauppias. Vuonna 1928, kun Volter sai ensimmäisen ajokorttinsa, osti hän lähinnä isän lihakuljetuksia varten pakettiauton. Jo 1939 hän aloitti ajot omalla kuorma-autolla ja jatkoi toimintaa kymmenen vuotta. Kuorma-autotoimen lisäksi hän yhdessä vaimonsa Karinin kanssa otti haltuunsa sisaren maakaupan Pehrsbölessä. Aina vuoteen 1971 asti, 32 vuotta, saattoivat puolisot palvella näin kyläläisiä.
———————————————-
ENSIMMÄINEN LINJA-AUTO oli käytössä vuoteen 1947, jolloin ostettiin kolaroitu linja-auto. Autoon tehtiin uusi kori; kansanhuumorilla kastettu Pohjan pitäjäläinen yritys “Svält och Nöd” rakensi puurungon, peltityö tehtiin Helsingissä ja sisustuksesta vastasi kuntalainen Axel Lindström. Autoon sopi 26 matkustajaa.
Seuraava auto-ostos tehtiin 1948, kun liikenteeseen otettiin ensimmäinen uusi auto, Volvo-merkkinen 28 hengen linja-auto.
Lisää autohankintoja tehtiin vuodenvaihteessa 1949-50. Autokanta lisääntyi diesel-moottorisella Volvo Bulldogg linja-autolla. Ensimmäiseen linja-autoon verrattuna oli paikkaluku kaksinkertaistunut, autoon sopi 38 matkustajaa.
Tässä vaiheessa Volter Amper oli yrityksen ainoa omistaja lunastettuaan liikekumppaninsa pyynnöstä hänen osuutensa.
———————————————-
AIKOJEN KULUESSA TULEE LISÄÄ AUTOJA JA USEAMPIA LIIKENNELUPIA. Yrityksen kuudenkymmenen toimintavuoden aikana on ostettu kuusikymmentäkolme ajoneuvoa. Viimeisin lisä autokantaan on vuoden 2003 mallinen Volvo B 12M. Vertailuna yrityksen ensimmäiseen linja-autoon on matkustajamäärä 50, auton varusteina lisälämpö, jääkaappi, video ja ilmastointi.
Linjaa Fiskars-Tenhola-Tammisaari liikennöitiin 1960-luvun loppuun. Jo aikaisessa vaiheessa haettiin liikennelupaa reitille Antskog-Fiskars-Karjaa-Tammisaari. Hakemus hylättiin useita kertoja sillä ihmeellisellä perusteella, että uusi linja vaikuttaisi haitallisesti matkustajajunaliikenteeseen. Likennelupa hyväksyttiin lopulta Antskogin Verkatehtaan isännöitsijän Ralf Sirenin vaikutuksesta 1940-luvun lopussa: yksi vuoro viikon kaikkina päivinä. Toinen kunnan sivukylien arvostama liikennelinja oli Pohja kk.-Mörby-Tammisaari, joka liikennöitiin 1950-luvn alusta aina 1980-luvun loppuun, enimmillään viitenä vuorona viikossa.
Matkustajaliikenne Karjaalle oli pitkään vallitseva. Yhä lukuisampi henkilöautomäärä, seudun teollisuuden rakennemuutokset Åminneforsin tehtaiden alasajoineen korvautui osittain, kuin paikallisjunaliikenne lopetettiin ja kunnan yläastekoulut sijoitettiin Karjaalle.
Vuonna 1979 saatiin liikennelupa yhdessä liikennöitsijä Knut Berglundin kanssa reitille Fiskars-Helsinki-Fiskars. Tänään ajaa yritys yksin viitenä päivänä viikossa neljä säännöllistä vuoroa Helsinkiin.
Yhteistyö Valtion Rautateiden kanssa aloitettiin 1995, kun VR painosti uusiin linja-autovuoroihin Hanko-reitillä. Syöttöliikenne koski kahta junaa Helsingistä ja yhtä juna Turusta. Syynä oli lisääntyvä sukkulaliikenne läntisen Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun välillä. Tänään on yhdistetty liikennevuorot Helsingistä ja Helsinkiin kolmeen Hanko-Tammisaari vuoroon.
Nykyisin ajetaan läntisellä Uudellamaalla, pääkaupunkiseudun vuorot mukaanlukien, viikon viitenä päivänä noin neljäkymmentä linjavuoroa.
———————————————-
TILAUSLIIKENNE aloitettiin vaatimattomissa mitoissa 1950-luvulla lähinnä seudun yhdistysten erilaisiin tapahtumiin ja retkiin tilaamilla kuljetuksilla. Toiminta on tänään enemmän ammattimaisesti järjestettyä ja käsittää, paisti tilausliikenteen kotimaassa ja ulkomailla, myös varatut opastusreitit niin koti- kuin ulkomaisille matkailijaryhmille. Toiminta kattaa nyt noin 50% yrityksen liikevaihdosta.
———————————————-
PALKATTUJEN KULJETTAJIEN LUKUMÄÄRÄ on vuosien kuluessa myötäillyt autokannan kokoa. Siispä tänään on yrityksessä kolmetoista autoa ja yhtä monta palkattua kuljettajaa. Yritys sai ensimmäisen naiskuljettajan vuonna 1999. Henkilökunta on osoittanut uskollisuutta työnantajalleen.
Parin vuosikymmenen ajan vaikuttivat autoissa erityiset rahastajat, jotka palkattiin siksi, että veroviranomaiset vaativat kaikille annettavaksi kuitin suoritetusta matkalipusta. Monelle alueen tytölle ja pojalle muodostui tehtävästä portti työelämään. Pari heistä, Carl-Håkan Lindroos ja Stig Lindström ovat tänään työssä kuljettajina, unohtamatta myöskään Kurt Amperia, joka aloitti 1955 “rahastajapoikana”.
———————————————-
OMA AUTOTALLI tuli aikaisessa vaiheessa tarpeelliseksi. Suunniteltu tallirakennus keskeisellä paikalla Pohjan kirkonkylässä kohtasi vastarintaa ja vaihdettiin syrjäisempään paikkaan Pohjankurussa. Talli valmistui 1945. Rakennus oli puulämmitteinen ja lisärakennuksen jälkeen siellä oli tilaa neljälle linja-autolle.
Autotalli oli mitoitettu 1940-50 luvun linja-autoille ja liikenteelle. Kun autokantaa hankinnoilla uudistettiin ja lisättiin viimeitä mallia edustavilla autoilla, tuli sopivien säilytystilojen hankinta ajankohtaiseksi. Vuonna 1963, kun toiminta täytti kaksikymmentä vuotta, rakennettiin Borgbyhyn uusi, tarkoituksenmukainen autotalli. Lisärakentamisen jälkeen vuonna 1978 ja 1980 on kokonaispinta-ala yli 1000 neliömetriä. Tiloissa on paikka kaikille yrityksen autoille, huolto- ja pesuhalli, sosiaali-, toimisto- ja varastotilat ja asunto.
———————————————-
VOLTER AMPER johti ainoana omistajana yritystä – olkoonkin, että poika Kurt otti vuosien kuluessa merkityksellisesti vastuuta ja työtehtäviä – aina kuolemaansa asti 27. joulukuuta 1997. Puoliso Karin oli menehtynyt 1994 ja hänen kuolemansa jälkeen yritys jatkoi toimintaa kuolinpesänä. Ampers Busstrafik Ab muodostettiin 9. marraskuuta 1998 omistajina perheenjäsenet. Toimitusjohtajana on Kurt Amper. Poika Johan, syntynyt vuonna 1974, koulutukseltaan merkonomi, on kokopäivätoiminen, oman käsityksensä mukaan “1/3 hallintotehtäviä, 1/3 asentaja ja loput kuljettajana”. Kurtin vaimo Maj-Len hoitaa toimistotyöt. Kirjanpidosta vastaa kirjanpitotoimisto.
———————————————-
TÄMÄ ON LYHYESTI KERTOMUS, ei korvaamaan kattavaa historiikkia, Volter Amperin perheyrityksestä, joka tänä vuonna täyttää 60 vuotta. Ilahduttavaa on, että Volter Amperin elämäntyötä jatketaan hänen jälkeläistensä toimesta. Tunnetut siniharmaat linja-autot Pohja-tunnuksin ovat jokapäiväinen näky, ei vain Länsi-Uudellamaalla, toiminta on tänään niin kattavaa, että linja-autoihin voi törmätä vähän missä tahansa Pohjolassa, muusta Euroopasta puhumattakaan.
Kilpailu on kovaa, ala suhdanneherkkä. Hintatarkistuksiin verrattuina nousevat vuosittain niin kiinteät kuin vaihtuvat kustannukset.
Valtio edellyttää toisaalta lisättyä joukkoliikennettä, enemmän ympäristöhaittoja aiheuttavan yksityisauton kustannuksella, mutta heidän linja-autonsa kilpailevat esimerkiksi tappioliikenteen avustuksista. Tämä vain yhtenä esimerkkinä.
Kaikesta huolimatta, Amperilla on aina katsottu eteenpäin, niin myös tänään.
Börje Sjöblom
———————————————-